Martkailu avartaa.

Martkailu avartaa.
Nyt matkalle hyvällä mielellä

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lähtö meiltä toisena pääsiäispäivänä.

Noomi ja Mauno tulivat toisen pääsiäispäivän aamulaivalla Tukholmaan ja ajoivat meille. Meillä satoi lunta ja he joutuivat hiekottamaan, kun eivät muuten päässeet ylös meidän jyrkkää mäkeä.
 Söimme lohipaistosta ja joimme hyvät kahvit. Sitten onkin aika lähteä.


Nyt on autoon pakattu meidänkin kamppeemme. Mauno on ratissa. Tarkoitus on yöpyä 350km. päässä.
Matka sujuu hyvin kuulumisia kertoillessa.
Oi mihinkäs me tulimme. Mitä tuolla lukee?Tämähän näyttää että ollaan tultu Amerikkaan. Ei,  vaan tulimme Malmöön. Hotelli Ibis, sinne oli tilattu yöpyminen.
Kelpaako?

Tämä talo näkyi ikkunastamme, ja sinne ajamme sitä katsomaan.
Onpa rakentajan silmä vipannut.

Vettä sataa. Minä kävelin talon viereen ja te toiset voitte jäädä autoon. (Ai tulette mukaan).

Tuolla seisovat lasitalon vieressä ja kuvaavat meitä.
Satamassa on vanha laiva. Se on museolaiva. Eivät päästä portista sisälle.No   Suloseni kiipeää  viereisen talon palorapuille ja ottaa kuvan.

Nyt rupesi hälytys valo palamaan mennään  kiireesti pois paikalta ennenkuin vahti tulee.

Kierrellään kaupungin keskustaa ja etsitään rauhallista kahvipaikkaa. Kapakoita oli kyllä paljon, mutta kahvilat oli kiinni. 

Viimein löytyi vaatimattoman kahvipaikan. Pahvimukista saamme juoda kahvit mutta vadelmapiirakka maistuu ainakin minulle.

Sitten onkin aika mennä hotelille ja nukkumaan sillä aamulla kello soi klo. 7.
Aamiainen tarjotaan kahdeksalta.
Hyvää yötä!

18 kommenttia:

  1. Näin matkamme pääsee hyvään alkuun;))
    Ilman kahvia ei suomalainen tule toimeen;DD

    Sovimmeko kaikki yhteen huoneeseen nukkumaan?

    Hyvää yötä, Sylvi ja muu joukkue.<33

    VastaaPoista
  2. Aili-mummo, Tietysti kahvia. )) Sopu tilaa antaa. Tehdään siskonpeti. Olen siihen pienenä oppinut.DD) Hyvää yötä!

    VastaaPoista
  3. Kiva alku:)

    Jos matka vie tulppaanien Hollantiinkin, niin olen jo ihan malttamaton näkemään lisäkuvia...

    VastaaPoista
  4. Siuitä se lähtee, Euroopan valloitus.

    VastaaPoista
  5. Sussi, siellä käydään myös.

    mummeli, näin tehdään.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä matka aloituksesta lupavalta näyttää

    VastaaPoista
  7. Hyvinhän päästeen matkan alkuun, sateesta huolimatta.
    Hauskan näköinen tuo "lasitalo".

    VastaaPoista
  8. Irma et kyllä pety.

    Sirpa, tuo korkea kierretalo on ihan meren rannalla.

    VastaaPoista
  9. Hauskasti kerrot matkan ensimmäisestä päivästä, jatkoa odotellen...

    VastaaPoista
  10. Hienosti matka alkoi,kyllä on kieri talo,eikö ollekkin kumma kahviloita on harvaksee,terveiset jakoa odotellaan:))

    VastaaPoista
  11. Anja kiitos! kyllä sitä tuleekin.

    Ritva, niin kon kierrety. Nähtävyys sekin. Joo loli paljon nuorisoa ja kapkoihin emme halunneet mennä kun siellä oli sellanen hälinä. Terkkuja!

    VastaaPoista
  12. Kerran Malmössa on käyty. Osa kaupunkia on ihan meren rannalla, että tulee melkein suolainen olo. Huomasitko sen katkaistun pistooliveistoksen rannalla?

    VastaaPoista
  13. Så mycket som ni är ute o reser så behöver du en rese blogg :) Finaa bilder Kram Suss

    VastaaPoista
  14. AAMU, olen jossain sen nähnyt ,en muista näinkö sen nyt vai oliko se sinun Blogissasi. Olen kuitenkin nähnyt sen.


    Suss o Kai. no, tänävuonna ollaan matkustettu enemmän kuin koskaan. Halit myös sinne teille! ♥

    VastaaPoista
  15. Minulla oli joskus kirjekaveri Malmösta. Erikoinen talo:)

    VastaaPoista
  16. Kirsti. Malmö on nykyään rauhaton paikka.

    VastaaPoista